24.05.2007
Kauden avauskisa ja avaustapahtuma moottoriradalla vietettiin aurinkoisessa, mutta kovin tuulisissa merkeissä. Päivä Alastaron moottoriradalla alkoi monien kohdalla autonpesulla ja autonkatsastuksella, riippuen siitä, kumpaa lajia oli harrastamassa, autonäyttelyä tai 3 erilaista ajoa moottoriradalla, tai kenties kaikkea sitä. Varikko täyttyi nopeasti, sillä liikkeellä oli ennätysmäärä kotimaisia driftereita ja samalla myös toinen toistaan hienoimpia esittelyautoja. Myös yleisöä oli todella runsaasti paikalla, ja alueen ravintolapalvelu kokonaisuudessaan, joituivat kovaan koitokseen. Koleasta säästä ja vaihtelevasta sääennustuksista huolimatta, oli tunnelma tiivis. Oman värityksen tapahtuman kokonaisuuteen, toi alavarikolle kertynyt kolmen tuhannen moottoripyöräharrastajan kokoontuminen, jotka lähtivät iltapäivällä paraatiajoon. Tästä syystä, jouduttiin käyttämään ylävarikkoa kokonaan myös moottoriradalle mentäessä, ja yhdistelmä autonäyttely ja varikko, sekä ryhmittymisalue meni päivän aikana ahtaaksi.
Aamu näytti sateiselta ja koleassa säässä oli suorastaan viileätä fiksata auto edustavaan esittelykuntoon. Päivän Car Babesit olivat samoilla linjoilla, eikä talviturkista hevillä luovuttu, vaan saatavilla olevasta lämmöstä pidettiin kaikin tavoin kiinni. Päivän mittaan aurinko lämmitteli, mutta tuuli tuntui vain yltyvän ja näissä olosuhteissa katsasteltiin varikkoalueen Top 5 ajoneuvot palkintojenjakoa varten. Oli hienoa kaulustoa liikkeellä, joten kauden ensimmäiset pokaalit ja tunnustukset menivät osittain alan konkareille, mutta oli joukossa uuttakin tuttavuutta. Ja uutuuksista puheen ollen, päivällä näkyi hyvin mielenkiintoista ja harvinaista kalustoa, joka osittain on talven aikana Japanista tuotua. Vuoden Katuautokilpailu käynnistyi myös hienosti, ja ilmoittautuneita autoja tullaan esittämään sivuilla lähiaikoina. Kilpailuun voi ilmoittautua seuraavan tapahtumaan Jurvan Botniaringille tästä
Ford Mondeo - Pekka Salo, Tampere
Avo BMW E 36 " Eddie", Arska´, Helsinki
Huyndai Coupe - Ari Koivuniemi - Kangasala
Toyota Celica, Harri Roikka, Kilvakkala
Porsche GT 2, Richard Cornacchini, Tukholma
Onnea kauden ensimmäisille voittajille !
Päivän kiihdytysajo oli ajoitettu siten, että se ajettiin yhdessä erässä, antaen samalla hyvän lounastauon päivän muihin ajoaktiviteetteihin. Viivalla nähtiin vuorotellen autoja ja prätkiä ja välillä joitakin oikeita susia lampaanvaatteissa, kuten esim. oranssi Taunus Farmari, jonka voimanpesää jäätiin oikeesti ihmettelemään. Taunus oli todella nopea liikeissään. Päivän nopeimman tittelin ja pokaalin pukkasi kuitenkin tältä päivältä Suzuki Hayabusan kuljettaja, Mäki Esko.
Rata-ajossa oli paljon tehokkaita auton omistajia lähtenyt ulkoiluttamaan autojaan. Kenties silmäänpistävin oli joukko ruotsalaisia Porscheja, jotka Richard Cornacchinin ( Supramannen ) johdolla viihtyivät enimmäkseen rata-ajossa. Myös Racetaxi palveli innostuneita, jotka Tatu Soisalon kyydissä saivat unohtumaton kyydin neliveto Evo IX Mitsulla.
Järjestelyt kohti kauden ensimmäistä kisaa varjosti usean kuljettajan huoli uusista säännöistä. Sääntömuutokset mahdollisti nyt sen, että ajoista, varsinki pariajoista tulee turvallisempia ja että ajajat kisailevat kunnon lisensseillä. Ts kaikki kuljettajat, jotka ajavat sarjassa ovat vakuutettuja. Viime vuoteen verrattuna säännökset ovat muuttuneet paljonkin ja mukaan ovat tulleet PRO autojen turvakehikkovaatimukset ym. säätöjä. Nyt kauden alussa oli ilo todeta, että mukana kilpailussa oli paikan päällä kokonaiset 39 autoja kuljettajineen ( 19 Pro autoa ja 20 tulokasluokan autoja ). Tiedossa on vielä moni auto, joka ei vielä ole valmistunut, joten kokonaisuutena voi sanoa, että kaudesta tulee vielä hyvin mielenkiintoinen ja jännittävä kilpailun loppuun saakka. Autot ovat myös paljon kehittyneet entisestään ja huomattava oli myös se, että monet tiimit olivat jo panostaneet kunnon huoltoautoon ja traileriin. Tämä on ehkä yleisempi PRO-luokassa, ja luonnollista on, että Tulokasluokassa ajetaan yleisimmin kisapaikalle ja kotiin.
Itse kisaa edelsi harjoitusajot, jotka olivat tervetullut asia monille uusille säädöille, mutta joillekin kuljettajille se tarkoitti tekniikan joutumista liialle rasitukselle. Sen seurauksena osa joutui toteamaan kykenemättömyytensä osallistua ajokillaan kisaan.
Itse kisassa ajettiin sitten molempia luokkia; Tulokas- ja Pro luokka, ja vetoja vähennettiin kahdesta yhteen / auto ja kuljettaja, koska autoja oli kisassa paljon enemmän kuin ennakkoilmoitusten perusteella. Varikolla oli yksi mies, joka ei hevillä antanut periksi. Oma auto ei valmistunut ajoissa, ja polte päästä kisaan mukaan oli sanoin kuvailematon. Juha "Muumi" Vehviläinen sai lopulta lainattua autoa päästääkseen kisoihin mukaan, ja tämähän kannatti, sillä miten uskomattomalta se kuullostaakin, veti Muumi ykköspokaalin kotiin, vieraalla laina-autolla, ( Nissan S 13 ). Muumin ajotaidot ovat peräisi viime vuonna järjestetyiltä ajoleireiltä, jossa raipaniskuja jakeli Kimmo Viherkoski.
Pro luokassa oli viime vuoden hallitsevalla Drift Kingillä tuulta purjeissaan ja tyynen rauhallisesti Mikko luotsasi vapari Mantansa ykköspallille. Uusi auto on tulossa, mutta Mikko aloitti kauden vanhalla Mantallaan. Uusia haastavia tulijoita kaudelle ovat veljekset Haveriset ja vanha X-treme ajojen ratakettu, Kimmo Viherkoski, sai juuri kisaan valmistuneen uuden Drift Taxin kulkemaan alkusäätöihin nähden oikein hyvin, ja kolmas sija lohkesi Kimmolle Proluokassa. Ennen Proluokan jännittävät pariajot saatiin myös makua rekkanupin voimasta ja Juuso Perkolan taidosta viedä isonkokoista nuppia kahva edellä. Hyvin savuava kokemus, jota paikalla ollut yleisö osasi arvotaa.
Näin on Suomalainen driftingkausi saatu käyntiin ja kuten driftingautoissakin, on sekä kisa- ja tapahtumajärjestelyissäkin paljon säätämisen varaa. Laji käy läpi tällä hetkellä historiallista kehitysvaihetta ja uusien asioiden tiimoilta joutu olemaan liikkeellä niin järjestäjä- että kilpailijatkin. Yhteistyössä viedään asioita eteenpäin, jotta jatkossa meillä on yhä toimivampia tilaisuuksia, jossa tullaan yhteen mittaamaan omia ja muiden rattitaitoja ja pitämään yhdessä hauskaa. Hyvät pohjatyöt ja kokemusten kartuttaminen, ovat asioita, joita ei kuitenkaan sovi unohtaa ja niihin kuuluuvat lisäksi yli kaiken, turvallisuus.
Tästä lähdetään liikkeelle, ja reilun viikonpäästä ajetaan kauden toinen avauskilpailu Jurvan Botniaring moottoriradalla, joka kaiken lisäksi on yökisa ( ajot klo 16 - 24 ). Ei kuin ajo- ja jarruvalot kuntoon, sekä- ja strobovalot kiinni. Pohjanmaan tapahtumassa tulee olemaan perjantai-illan tunnelmaa.
Lisää infoa Jurvan kisasta sekä lopullinen pistesijoitus 19.05 ajetusta kilpailusta ( tuomarikommenteilla ) näillä sivuilla alkuviikosta, mutta kauden ensimmäiset Tulokas- ja Proluokan voittajat olivat:
1. Juha Vehviläinen, Nissan S 13, Turku 2 Petteri Törmänen, Nissan S 14.3 Janar Kriisa, BMW, Turku
1. Mikko Viitala, Opel Manta, Kiikoinen 2 Jani Haverinen, Opel Manta, Espoo 3 Kimmo Viherkoski, Nissan Skyline, Turku
Onneksi olkoon! ja Kiitos! kaikista palautteista. Otamme jatkossakin risut ja ruusu sähköpostiimme.
Nähdään seuraavan kerran Jurvan moottoriradalla, iltadriftingin merkeissä 1.6 PERJANTAINA.