05.09.2009
X-treme Driftingkausi 2009 hienosti päätökseen
Driftingiä on ajettu innokkaasti pitkin kesää. Kauden huipentumat koettiin kahdessa eri päätöskilpailussa, X-treme Pro Drifting Trophyssa Jurvan Botniaringillä, ja X-treme Drift Challenge Kouvolan moottoriurheilukeskuksessa. PRO luokan voittoon ajoi jo toisena perättäisenä vuonna Team Falkenin Ossi Mäkeläinen. Tulokkaiden sarjavoittoon puolestaan sladitteli Teemu Peltola. X-treme onnittelee voittajia!
Drifting on viidessä vuodessa vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa moottoriurheilussa. Kiinnostus lajia kohtaan on hyvä niin kuljettajien kuin katsojienkin keskuudessa. Harvemmin törmää enää niihin, jotka eivät ollenkaan olisi lajista kuulleet. Myös lajin tietämättömien asenne pelkästä sudittelusta on yleisesti ottaen muuttunut voimakkaasti positiiviseen suuntaan. Monet ovat lukeneet driftingistä lehdistä tai nähneet ajoja videoilta tai televisiossa. Osa lajiin vihkiytyneistä ovat myös saapuneet tapahtumaan seuraamaan kilpailuja sekä tapaamaan kuljettajia.
Drifting on yleisölaji parhaimmillaan. Renkaista lähtevä savunhaju sekä kilpa-autojen ääni on suomalaisen autokansan mieleen. Lisäjännitystä tuo lajin ominaispiirre, missä autoa ohjastetaan kylki edellä läpi radan kaarteet. Missään muussa lajissa ei nähdä näin pitkiä sivuttaisluisuja kuin driftngissä. Laji onkin parasta paikanpäältä seurattuna.
X-treme kauden ehdottomat kohokohdat olivat uudet kaupunkien keskustoissa järjestetyt tapahtumat, jotka toivat lajille sekä tiimeille paljon sen tarvitsemaa huomiota. Kaupunkitapahtumat toivat myös uusia kiinnostuneita lajin pariin. Toinen tapahtumista järjestettiin keskeisellä paikalla Helsingissä ilmaistapahtumana ja toinen Latvian Riian keskustassa.
Takana on 7 peräkkäistä viikonloppua täynnä driftingiä. Kausi alkoi toukokuussa, mutta huipentumat jaksottuivat kesän loppuun. Tiivis loppukauden kalenteri vaatii paljon kaikilta niin kalustoilta kuin tiimien jokaiselta jäseneltä, mutta hyvällä yhteistyöllä toteutetuissa kisoissa on voinut nähdä korkeanlaatuisia
vetoja aivan loppuun asti. Harjoittelu tekee mestarin ja voittoon vaaditaan taitoa. Parhaillaan ajetaan Nordic Drifting sarjan finaaliajot 4-5.9. Sturupin moottoriradalla, lähellä Malmöä Etelä-Ruotsissa. Matkaan on lähtenyt kaksi kuljettajaa Suomesta Team Falkenin Niklas "Nicke" Lundqvist sekä tällä hetkellä sarjaa johtava Team Drift Power ja Leif "Leffe" Häuselmann. Tiedotamme pian kilpailun tuloksista.
X-treme Drift Challenge nimen alla on ennen ajettu PRO- ja Tulokaat-kilpailut. Vuoden 2009 muutosten myötä otettiin PRO sarjan kohdalla käyttöön sarjanimi X-treme Pro Drifting Trophy. Trophy nimen käyttöönotto tarkoitti samalla arvosarjaa. Kulunut kausi olikin ensimmäinen vuosi kun laji otettiin mukaan Autourheilun lajikirjoon. Samalla Xtreme Moottorikerholle myönnettiin oikeudet ainoana järjestää lajin virallista kilpasarjaa, X-treme Pro Driftintg Trophya. Tulokkaiden sarjanimenä säilytettiin jo vuosia ollut X-treme Drift Challenge.
X-treme Pro Drifting Trophya on ollut jännittävää seurata aivan avauskilpailusta finaalikilpailuun asti. Kausi alkoi Jurvan Botniaringin moottoriradalla helteisissä merkeissä, jonka jälkeen siirryttiin Helsingin keskustaan järjestettyyn kilpailuun. Ensimmäistä kertaa tapahtuma toteutettiin ilmaistapahtumana, jonka tarkoitus oli tuoda lajille tunnettavuutta. Tapahtuma onnistui yli odotusten. Heinäkuussa jatkoi kisailu jo perinteeksi muodostuneella Seinäjoen Vauhtiajoissa, jonka jälkeen siirryttiin Alastaron moottoriradalle. Alastarolla nähtiin ensimmäistä kertaa kuljettaja Japanista autonsa kanssa. Kawabata-San osallistui tapahtumassa All Stars ja Nordic kilpailuihin. Alastarolta matka suuntasi ensimmäistä kertaa kauden toiseen kolmanteen kaupunkitapahtumaan Latvian Riikaan. X-treme Pro Drifting Trophy veti sankan määrän yleisöä paikalle. Paikallisen järjestäjän liian matalalle asennettu valaistus pimeän tultua johti kilpailun semifinaalivaiheessa olevan ajojen keskeytykseen turvallisuussyistä. Ajot ajettiin loppuun finaalikilpailun yhteydessä, joka käytiin Jurvan Botniaringin moottoriradalla. Jännitys sarjassa säilyi aivan viimeiseen kisavetoon asti. Ennen finaalikisaa viisi kuljettajaa oli niin lähellä toisiaan loppupisteissä, että sijoitukset selvisivät viimeisten ajettujen suoritusten tuloksena. Team Falkenin Ossi Mäkeläinen ja Niklas "Nicke" Lundqvist, Team Drift Power, Leif "Leffe" Häuselmann, Team X-treme, Marko Hyvönen ja Team ESV, Mika Kivi. Näistä, Team Falkenin kuljettajat olivat parhailla loppupisteillä finaalivetojen jälkeen ja ansaitsivat tiimilleen toisen perättäisen kaksoisvoiton. Onneksi olkoon, Team Falken !
1. Ossi Mäkeläinen, Team Falken, Nissan S 13, Hyvinkää
2. Niklas "Nicke" Lundqvist, Team Falken, Nissan S 13, Helsinki
3. Leif "Leffe" Häuselmann, Team Drift Power, Maarianhamina
» Katso tarkemmin sarjan tuloksia (pdf)
Onnea voittajille ja iso kiitos kaikille sarjaan osallistuneille kuljettajille sekä tiimeille hyvästä driftingkaudesta 2009. Voittajat palkitaan AKK:n järjestämällä mitallisristeilyllä, missä samanaikaisesti palkitaan suomalaiset moottoriurheilun sankarit.
Kouvolan Tykkimäessä järjestetty X-treme Drift Challenge finaalikisa sai osakseen suurta kiinnostusta sekä elokuista aurinkoa. Sateenuhka sai väistyä erittäin lämpimälle auringonpaisteelle ja kansa viihtyi kun kumi savusi läpi päivän. Ohjelmassa oli lajin harjoitusajoja, varikolla harrasteautonäyttely sekä oheisohjelmaa. Loppupäivästä ajettiin Tulokkaiden finaalikilpailut.
Finaalikilpailua varten oli tiedossa edellisestä kisasta poikkeava rata. Ajo ajettiin vastapäivään kuin ensimmäisessä kilpailussa, joka on kuljettajille uusia haasteita tuova sekä kehittävää omaa ajoharjoittelua ajatellen. Päivän harjoittelujen jälkeen oli aikaa itse kisaan, jossa ennakkosuosikkeina oli sarjaa johtaneet kuljettajat. Toisin kuitenkin kävi, ja sarjapisteiden sekoittamiseksi nousi kisan voittajaksi Marko Kivimäki Kihniöstä. Kivimäki tuli kesken kautta sarjaan mukaan aloittaen kautensa Alastarolla heinä-elokuun vaihteessa. Kivimäen ajo oli kauden muissa kilpailuissa enemmän uuden auton vaatimaa alkusäätöä, mutta Kouvolan finaalikilpailussa ajolinja ja kulma oli jo ensimmäisestä treenivedosta näyttävää. Nissan Skyline suoriutui Kivimäen ohjastamana teknisesti lähes täydellisesti, joka tiesi tuomareilta sen mukaiset pisteet. Toiseksi finaalikilpailuissa ajoi kauden aikana varmoja vetoja läpi kauden ajanut tuning harrastuksesta driftingiin siirtynyt nuori tulevaisuuden lupaus illolainen Eero Yili-Sipilä. Tapahtumassa kolmanneksi ajanut lahjakkaan kokkolalaisen Teemu Peltolan ajot finaalikisassa meinasivat pysähtyä kokonaan, kun pienen ajovirheen seurauksena Mersu ajautui betonivalliin. Tuhot olivat sen verran totaaliset, että Mersun päivät lajin parissa päättyivät siihen. Kokkolalainen Peltola sai finaalivetoihin laina-auton, jolla hän sai kilpailun ajettua ja sijoittuikin kilpaiussa hienosti kolmanneksi. Neljänneksi ajo sarjan ainoa naiskuljettaja Yanina Alexeva ja viidenneksi suoriutui ensimmäistä kauttaan ajanut Ivan Khreliats.
1. Teemu Peltola, MB, Kokkola
Eero Yli-Sipilä,. Toyota Soarer, Illo
Ivan Khreliats, Nissan, Helsinki
» Katso tarkemmin sarjan tuloksia (pdf)
X-treme Drift Challenge sarjan voitti Teemu Peltola, toiseksi ajoEero Yli-Sipilä ja kolmanneksi Ivan Khreliats. Onnea voittajille, jotka nähdään ja palkitaan sarjan voittajakolmikkona X-treme Car Showssa 3-4.10. Helsingin Jäähallissa. Kiitos kaikille sarjaan osallistuneille kuljettajille ja tiimeille hyvästä treeni- ja kisakaudesta 2009.
Autonäyttelypuolella oli hienoa ja näyttävää kalustoa liikkeellä, joista oli haaste valita päivän voittajat, jotka samalla lunastivat itselleen karsintapaikan Nordic Tuner Awards kilpailuun. Tapahtumassa palkittiin seuraavat autot ja kunniamaininnan saaneet:
BMW M5 V8, Juuso Kristian Lustig, Kotka
Honda Civic, Antti Sakki, Lahti
Nissan S 13, Niina Voutilainen, Varkaus
Toyota Paseo, Marika Hytönen, Vantaa
Volvo 460, Miika Anttonen, Puhos
Forsmannin valinta 1 VW Doppelwagen, Arto Korpela, Kouvola
Forsmannin valinta 2 Toyota Aristo, Eetu Kallunki, Helsinki
BMW 328i e36 Jani Ahonen, Porvoo
Skyline GT-R 4-door, Terhi Koskinen, Rauma
Mitzubishi Evo 3, Harri Toikkala, Hamina
Nissan 200, Toni Hietala, Hamina
Nissan 200 Aki Hietala, Hamina
Nordic Tuner Award Suomen edustajille ilmoitetaan loppukilpailupaikasta lähiaikoina. Suomen ja Pohjoismaiden parhaat ovat ottamassa mittaa toisistaan Helsingin Jäähallissa 3.-4.10. X-treme Car Showssa, missä kauden 10 voittajaa 10:ssä eri luokassa tullaan valitsemaan. Voittajat ovat jo nyt kutsuttu ulkomaille esille. Matkat ja majoitukset maksetaan omistajille.
Helsinki X-treme Car Showssa on luvassa kauden päättäjäiset ja tallikauden avajaiset, todelliset mega-megabileet Helsingin ehkä parhaassa menomestassa. Näytteilleasettajille ja VIP-lippunsa ostaneille omat luxus tilat heti alkuillasta. Ensiviikolla luvassa bileiden julkistuspaikka sekä hotellitarjousta, johon kannattaa heti lyödä kiinni, jos haluat samaan hotelliin koko harrastajaporukan kanssa. Edullista hintaa on varattu kiintiö, joka edellisten vuosien tapaan täyttyy nopeasti.
Kiitos upealle koko henkilökunnalle kauden panoksesta, yhteistyökumppaneille, kilpailijoille sekä heidän tiimeillleen, autonsa esiin tuoneille, sekä tapahtumassa kävijöille. Kiitos kaikille Teille, jotka vaikutitte omalla panoksellanne X-treme Drift Challenge tapahtumien onnistumiseen.
Kirsi ja Mikael
Xtreme