30.09.2009
» KATSO TAPAHTUMAN UUTISET TÄSTÄ
Tami Brander on yksi tunnetuimmista suomalaisista kiihdytysajajista. Yli kaksikymmentävuotinen ura sisältää mestaruuksia, ennätyksiä, yleisöön meneviä kilpailusuorituksia ja upeita kilpa- autoja.
Tamin Hot Rod- harrastus alkoi jo varhain nuorena miehenä mopojen virittelyllä, joka taitaa olla monella se ensimmäinen polku matkalla tasokkaaksi moottoriurheilijaksi. Ajokortti- iässä hankittiin ensimmäiset jenkkiautot, joita piti tavalliseen tapaan virittää, ja reilusti. Nuoren Tamin kotikulmilla tunnettiin varsin hyvin se raggari, jonka V8:t suorastaan ulvoivat ja takarengas suti usein. Kiitos kiihdytyksen kattojärjestön FHRA:n Suomessa alettiin järjestää 70- luvun puolesta välistä kiihdytyskisoja, joissa sai testata todenteolla omia ja autonsa rajoja. Tami innostui lajista muiden muassa.
Kisojen hurjimpiin katuautoihin aikanaan kuulunut Tamin 70' Chevy Nova remmiahdetulla 454 moottorilla oli niin tehokas, että sillä mentiin varttimaili alle 13 sekuntia sutien alusta loppuun. Sitten Tami rakensi Ruotsissakin kohua aiheuttaneen vihreän farmari- Malibun, jossa oli jo 500- kuutiotuumainen tehomoottori. "Ruokahalu kasvaa syödessä" – ajatus sopii erinomaisesti Tami Branderiin ja hänen kiihdytysuraansa. Seuraavaksi Tami nimittäin rakensi yli 1000- hevosvoimaisen Pro Stok - kilpurin, jossa luokassa mies menestyi komeasti, kymmenessä vuodessa ja viidellä eri autolla Tami voitti Suomen, Ruotsin ja Norjan mestaruudet sekä FIA:n EM- sarjassa pronssia.
Uuden vuosituhannen alussa Tami keskittyi todenteolla kilpa-autojen rakentamiseen alusta loppuun. Ensimmäinen hiilikuidusta valmistettu kilpuri oli 2000- mallinen Ford Mondeo ST 200, luokkana Doorslammer- autojen kovin luokka, Pro Modified. Rakentelujälki herätti välittömästi huomiota laajasti ja Tami loi mainetta yhtenä parhaimmista kilpa-auton rakentajista. Tami päätti tehdä autojen rakentamisesta työn itselleen, Brander Race Car -- pajalta on syntynyt jo toistakymmentä kiihdytyskilpuria pohjoismaihin.
Tami Brander on lopettanut kilpailu-uransa jo ainakin kerran, jatkaakseen uraansa kuitenkin vielä, ainakin kerran, kuten hän itse asian ilmaisee. Pitkään pohdittuaan Tami päätti rakentaa elämänsä mittaisen unelma -kilpurin, Chevrolet RS Camaron vm. 1967. Tami perustelee auton valintaa sillä, että ko. malliin hän ihastui jo poikavuosina, kun naapurustossa jollain oli moinen rassi. Tultuaan aikuiseksi Tami päätti, että jonain vuonna hänellä on sellainen kilpa-auto, ja nyt on.
Tami Brander Racing on täysin uusi tiimi, kilpa-auto on tuliterä, tekniikka kokonaan uutta, kuljetuskalusto on uusi, joten tiimin ensimmäinen kausi 2009 on mennyt suunnitellusti täysin testaamiseen, kaluston sekä tiimin sisäänajoon ja opetteluun. Tavoitteet on asetettu korkeimmalle mahdolliselle tasolle, mutta aikaa niiden toteuttamiseen on annettu paljon, eli tiimi etenee pala palalta. Ensi kaudella Tami Brander Racing kiertää koko EM-sarjan, sekä osallistuu muutamaan muuhun kotimaan ja Ruotsin kisaan.
Chevrolet Camaro RS -67: Pro Modified
Runko: 4130 kromimolybdeeni
Kori: hiilikuitu/lasikuitu
Moottori: 526 cid (8,26 l) V8, ahdettu metanolimoottori, manuaalinen ruisku
Polttoaine: Metanoli
Teho: noin 2400 hv
Maksimi kierrokset: 9700 rpm
Kiihtyvyys: 0 - 100 km/h 0,8 sek. Loppunopeus: 0-400 m n. 390 km/h
G-voimat: Keskimäärin 1-2 G 400 m kilpailumatkalla
Competition vuonna 1988
Pro Stockia vuodet 1989 -1999
Pro Modia vuodet 2000
Ruotsin Pro Stock mestari 1993
Norjan Pro Stock mestari 1994
Norjan Pro Stock mestari 1995
FIA Pro Stockin Euroopan mestaruus- sarjan pronssia 1996
Suomen mestaruus hopeaa 1997
Suomen Pro Stock mestari 1998
Suomen mestaruus pronssia 1999