Autonäyttelyyn on tulossa toinen toistaan upeampia rakenneltuja huippuluomuksia. - Innokkaita auton tuojia on vuosi vuodelta enemmän ja nyt joudummekin alueen koon vuoksi karsimaan osaa säilyttääksemme näyttelyn korkeatasoisuuden, Juha Ristimaa kertoo. Näyttelyn yhtenä tarkoituksena on, että myös uudet autonrakentelijat ja rekat pääsevät esittäytymään yleisölle. Power Truck Show'ssa tullaan näkemään lähemmäs kymmenestä eri maasta tulleita rakenneltuja autoja, eli paikalla on sekä kotimaisia että ulkomaisia alansa huippuja. Kansainvälisyys näkyy siinä, että eri mailla on erilainen tyyli rakennella autoja ja Härmässä pääsemmekin näkemään tätä autonrakentelun monipuolisuutta. Vanhoja muistoja saa tulla verestämään, kun veteraaniautoja saapuu paikalle edellisvuosia huomattavasti runsaampana kaartina. Myös vanit ja tuning-autot ovat edustettuina Härmässä.