Jarmo Pykärin Aikakone nähdään X-treme Motor Show’ssa

Voiko yli 50 vuotta vanha rakennettu katuauto olla käytännössä lähes ajamaton?
Voi.
Jarmo Pykärin vuoden 1971 Plymouth Road Runnerilla oli ajettu vain 56 kilometriä, kun hän osti auton.
Kyseessä ei kuitenkaan ole tavallinen vähän ajettu klassikko. Tämä auto rakennettiin Ruotsissa jo 1970-luvulla tavoitteena tehdä siitä yksi aikansa kovimmista katuautoista – eikä projektissa säästelty.
Sitten auto katosi näkyvistä vuosikymmeniksi.
Nyt tämä todellinen Aikakone nähdään X-treme Motor Show'ssa Hämeenlinnassa 19.–20. syyskuuta 2026.
Kaikki alkoi Ruotsissa vuonna 1975
Road Runnerin poikkeuksellinen tarina alkaa vuodesta 1975. Tuolloin auton ruotsalainen omistaja ryhtyi rakentamaan siitä kunnianhimoista katuautoa legendaarisen amerikkalaisen Sox & Martin -kilpatiimin hengessä.
Tavoite oli kova: rakentaa yksi Ruotsin kovimmista katuautoista.
Auton sydämeksi valittiin Keith Blackin rakentama Hemi-moottori, ja kokonaisuudessa hyödynnettiin aikakauden arvostettuja Direct Connection -viritysosia.
Myös ulkonäköön panostettiin. Auton näyttävästä maalauksesta vastasi tunnettu ruotsalainen Ingersjö Lack. Ja kaikki kunnia tälle upealle maalaukselle, sillä yli 50-vuoden jälkeen, maalaus on edelleen sellainen, kuin se aluperin maalattiin. Auton lopputulos edusti oman aikansa rakentelukulttuuria parhaimmillaan.
Tukholman Hot Rod Show'sta täydelliseen hiljaisuuteen
Road Runner ei jäänyt rakentamisen jälkeen piiloon. Auto nähtiin vuonna 1980 Tukholman Hot Rod Show'ssa, joka kuului aikansa merkittäviin pohjoismaisiin harrasteautotapahtumiin.
Sitten tarina sai yllättävän käänteen. Omistajan kiinnostus siirtyi kilpaveneisiin ja Plymouth jäi sivuun. Ja sinne se myös jäi. 34 vuodeksi. Auto seisoi poissa näyttelyistä, kaduilta ja muuttuvien rakentelutrendien ulottumattomissa. Juuri tämä tekee siitä tänä päivänä niin poikkeuksellisen.
56 kilometriä – ja vuosikymmeniä historiaa
Kun Road Runner lopulta päätyi Jarmo Pykärille, mittarissa oli rakentamisen jäljiltä vain 56 kilometriä. Luku tuntuu lähes mahdottomalta autossa, joka rakennettiin jo 1970-luvulla.
Vielä merkittävämpää on se, mitä autolle ei ole tehty. Sitä ei ole vuosikymmenten aikana rakennettu uudelleen vastaamaan uusia trendejä. Sen tyyliä ei ole modernisoitu eikä alkuperäisen rakentelukauden luonnetta hävitetty.
Auto on säilynyt aikakautensa tuotteena.
Kun sitä katsoo tänään, ei katsota modernia tulkintaa 1970-luvun katuautosta.
Katsotaan 1970-luvulla rakennettua katuautoa sellaisena kuin se silloin tehtiin.
Siksi nimitys Aikakone sopii autolle täydellisesti.
Pala pohjoismaista rakenteluhistoriaa
Nykyään on mahdollista rakentaa uusi auto näyttämään vanhan koulukunnan katuautolta.
Aitoa historiaa ei kuitenkaan voi rakentaa jälkikäteen.
Keith Black Hemi, Direct Connection -osat, Ingersjö Lackin maalaus, Tukholman Hot Rod Show ja vuosikymmenten koskemattomuus muodostavat kokonaisuuden, joka kertoo yhdestä pohjoismaisen jenkkiautoharrastuksen kiinnostavasta aikakaudesta.
Road Runner ei ainoastaan näytä aikakauden autolta.
Se on aikakauden auto.
Aikakone nähdään syyskuussa Hämeenlinnassa
Jarmo Pykärin Plymouth Road Runner saapuu syyskuussa X-treme Motor Show'hun, jossa yleisöllä on mahdollisuus tutustua tähän poikkeukselliseen Hemi-Mopariin läheltä.
Jos 1970- ja 80-lukujen katuautokulttuuri, vanhan koulukunnan rakentaminen tai Moparit ovat lähellä sydäntä, tätä autoa ei kannata ohittaa.
Tällaisia autoja voidaan jäljitellä. Alkuperäisiä aikakoneita ei voida tehdä lisää.
Jarmo Pykärin Aikakone
Plymouth Road Runner 1971
X-treme Motor Show
19.–20.9.2026
Hämeenlinna
Auto on esittelyssä uusimmassa V8 Magazinessa. Lehti kannattaa hankkia jo ihan keräilyarvonsakin vuoksi, nyt on meinaan uniikki auto esittelyssä.