
NOSTALGIA CAR SHOW 2026 – silloin kun hot rodding oli elämäntapa
Muistatko ajan, jolloin cruising ei ollut tapahtuma vaan tapa viettää viikonloppua?
Kun auto rakennettiin tallissa kavereiden kanssa, kasettisoitin pauhasi rock'n'rollia ja inspiraatio tuli suoraan Amerikan lehdistä – tai joltain, joka oli nähnyt jotain vähän erilaista Ruotsin puolella.
Vuonna 2018 järjestetty ensimmäinen Nostalgia Car Show todisti, että suomalaisen hotroddingin alkuvuosille on yhä valtava kaipuu. Esillä ei ollut pelkkiä autoja, vaan kokonainen aikakausi: 1930–60-lukujen jenkit 70–90-lukujen hengessä rakennettuina, chopperit, aikakauden värimaailma, flipperit, kerhot, rakennelmat ja yksityiskohdat, joita ei enää synny vahingossa.
Nyt tämä tarina saa jatkoa.

Kesäkuussa 2026 Nostalgia Car Show palaa ja tällä kertaa Hämeenlinnaan, ja tavoitteena on palata vielä syvemmälle siihen aikaan, jolloin suomalainen hotrod-kulttuuri vasta muotoutui. Näyttely keskittyy ajoneuvoihin, jotka todistettavasti edustavat 1970-, 1980- ja 1990-lukujen rakenteluhenkeä, sekä niihin ihmisiin, jotka olivat silloin nuoria – ja tekivät tämän kaiken mahdolliseksi.
Mukana ovat myös ne autoseurat ja kerhot, jotka saivat alkunsa juuri tuolla kultaisella cruising-aikakaudella ja jotka ovat yhä tänä päivänä vahva osa harrastuskenttää. Nostalgia Car Show ei ole pelkkä näyttely – se on kohtaamispaikka, jossa kuullaan taas lauseita kuten "moro, pitkästä aikaa".
Ajoneuvojen ja autoseurojen ilmoittautuminen tapahtumaan on nyt avattu. Järjestäjä kutsuu mukaan myös kaikki, joilla on aikakauteen liittyviä tarinoita, henkilöitä, ilmiöitä tai muuta sisältöä, joka ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Tapahtumaviikonloppu huipentuu lauantai-illan cruising-iltaan, josta tullaan kertomaan lisää myöhemmin.
Jos 70–90-lukujen hot rod -kulttuuri merkitsi sinulle paljon, tämä tapahtuma osuu suoraan ytimeen.
Tuo autosi osaksi näyttelyä
Ilmoittautuminen näytteilleasettajille on nyt avoinna.
Ilmoittaudu mukaan →Tapahtuman ohjelma ja sisältö
Autonäyttelyt
Tapahtuma-alue on jaettu teema-alueisiin, jotta löydät helposti juuri sinua kiinnostavat ajoneuvot.
- Classic & Custom
- Hot Rod
- Muskeliautot
- Pickup, Vans ja Truck
- Vintage autot
- Chopperit
- Merkkikerhot
Hämpton Cruising
Hämpton Cruising starttaa lauantaina klo 18.00 ja kulkee ennalta merkattua reittiä pitkin kesäisillä Hämeenlinnan kaduilla.
Hämpton Cruising saavutti suuren suosion, kun se järjestettiin Hämeenlinnassa ensimmäistä kertaa viime vuoden X-treme Motor Show'n yhteydessä. Tunnelma oli katossa, yleisöä kerääntyi reitin varrelle runsaasti ja keskustan ilta täyttyi V8-moottoreiden soundista sekä klassikkoautojen loisteesta. Nyt tämä toivottu ohjelmanumero saa ansaittua jatkoa!
- Lähtöalue – Säästöpankki Areenan pysäköintialue, josta näyttävä letka starttaa tasaisesti liikkeelle.
- Reitti – kulkee keskeisellä paikalla Hämeenlinnassa, jotta yleisö voi seurata ajoa
- Aikataulut – reitti, lähtö- ja paluuajat ilmoitetaan tapahtumassa infotauluilla ja kuulutuksissa ja myöhemmin tällä sivuilla. Reitin varrella on useita katselupisteitä, joista tiedotamme myöhemmin.
Musiikki ja oheisohjelma - julkaistaan lähiaikoina
Musiikki ja viihde luovat tapahtumalle rennon tunnelman koko päivän ajaksi. Luvassa on useita eri bändejä, jotka sopivat tapahtuman teemaan.
- Päälava – livebändejä, DJ-esityksiä ja juonnettuja osuuksia
- Teema-alueiden äänimaailma – hillitty taustamusiikki, joka ei häiritse keskustelua
- Oheisohjelma – haastatteluja ja esittelyjä autoharrastukseen liittyvistä aiheista.
Lavan sijainti on keskeisellä paikalla tapahtumassa, ja kulkureitit sinne kulkevat pääväyliä pitkin.
Ruokakojut ja taukoalueet
Ruokakojut on sijoitettu keskitetylle alueelle ulkotilaan, jonne on helppo suunnistaa mistä tahansa tapahtuman osasta.
- Sisätilassa ravintola - jossa A-oikeudet
- Monipuolinen tarjonta ulko-aluella – street food, tapahtumamakkarat, makeat herkut ja kahvi
- Istuma- ja lepopaikat – pöydät ja penkit ruokailua ja taukoja varten.

Suunnittele vierailusi – käytännön tiedot
Tapahtumapaikka ja osoite
Tapahtuma järjestetään osoitteessa Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna. Sisäänkäynti löytyy Säästöpankki Areenan pääovilta pysäköintitilan edestä. Opasteet ohjaavat pysäköintialueilta ja lähimmiltä pysäkeiltä suoraan sisäänkäynnille. Paikalla on infopiste, josta saat lisätietoa alueen palveluista, kuten ravintoloista, wc-tiloista ja muusta tärkeästä.
Ohjeet harrasteautolla saapuville
Harrasteautoilla saapuville on varattu oma merkitty alue lähellä tapahtumapaikkaa. Noudata henkilökunnan ohjeita pysäköinnissä ja alueella liikkumisessa, jotta autot saadaan esille turvallisesti ja näyttävästi.
Aikataulut
Portit avautuvat kävijöille lauantaina 6.6. klo 10.00 ja tapahtuma päättyy klo 18.00 ja sunnuntaina 7.6. klo 10 ja päättyy kello 16. Lauantain ohjelma on jaettu aamupäivän, iltapäivän ja illan osuuksiin, jotta voit suunnitella vierailusi joustavasti. Tarkempi ohjelma-aikataulu löytyy lähempänä tapahtumaa.
Liput ja hinnat
Liput kannattaa ostaa ennakkoon, jolloin varmistat sisäänpääsyn ja säästät aikaa jonotukselta. Päivitämme lippujen hinnat pian, samalla kun liput tulevat ennakkomyyntiin.
Pysäköinti
Tapahtuma-alueen läheisyydessä on useita pysäköintialueita, joilla on selkeät opasteet. Suosittelemme saapumaan ajoissa, jotta löydät helposti paikan.
Julkiset kulkuyhteydet
Hämeenlinna sijaitsee Suomen väestöllisessä keskipisteessä, valtateiden risteyksessä Helsingin ja Tampereen puolessa välissä. Saapuminen Hämeenlinnaan ei voisi olla helpompaa – tulet sitten junalla, linja-autolla tai omalla autolla!
Suunnittele matkasi helposti ovelta ovelle- reittisuunnittelupalvelun kautta
Matka.fi -palvelu on Traficomin tarjoama ovelta-ovelle -reittisuunnittelupalvelu, joka yhdistää liikennemuotoja ja näyttää eri matkustusvaihtoehtoja. Palvelu kertoo reitin pisteestä A pisteeseen B (katuosoitteesta katuosoitteeseen) valittuna ajankohtana.
Tutustu matka.fi-palveluun.
Lue lisää:
www.hameenlinna.fi/matkailu-ja-tapahtumat/saapuminen-hameenlinnaan/
Esteettömyys
Tapahtumapaikka on suunniteltu esteettömäksi, mutta Säästöpankki Areenalla on nurmikenttä, joka kannattaa ottaa huomioon. Esteettömiä wc-tiloja löytyy Loimua Areenan puolelta. Pyörätuolilla avustettavan asiakkaan avustaja pääsee maksutta sisään. Mikäli tarvitset erityisjärjestelyjä, otathan yhteyttä etukäteen, jotta voimme varmistaa mahdollisimman sujuvan vierailun.